Pikkumaisuus

Siina Levonoja

Kävin aamulla vihannestorilla. Vihannestorit järjestetään eri viikonpäivinä eri kaupunginosissa, ja lauantaisin se on Exarchiassa. Kokonainen pitkä katu on oranssien ja punaisten myyntikojujen pressukattojen peittämä. Suurin osa torin kojuista myy hedelmiä ja vihanneksia. Paikalla on myös pari kalakauppiasta ja lihakauppias, sekä muutama kukkakoju. Kadun loppupäässä myydään taloustavaroita ja vaatteita. Hedelmäkojuissa appelsiinimyyjät huutelevat edullisia tarjouksiaan ja huutelevat kadun yli toisille myyjille heidän appelsiineihinsa kohdistuvia solvauksia. Tänään olen pelännyt että pariskunta jonka vieraana olen käyttää huumeita ja diilaa mun mäkin ja passin kun olen poissa tai saa aikaan tulipalon piripäissään tai pilvipäissään yöllä, kun polttavat sisällä ja haju kulkeutuu mun huoneeseen, tulipalo, mitä mä sitten teen, onko edes palovaroittimia näissä onnettomissa taloissa. Hyppäänkö ikkunasta. Asunto on viidennessä kerroksessa. Taas naksahtaa sytkä ja haju leviää. Kankaissa on tupakanpolttamia. Käristivät äsken rasvaista ruokaa. Heinäsirkat huutavat kuin palosireenit.  

Yritin edellisen viikonlopun yli valehdella itselleni että siedän tilannetta vaikka en viihtynyt asunnossa johon majoituin kun saavuin Ateenaan. Huoneeni oli likainen, sotkuinen, pölyinen ja ahdas eikä mulla ollut yksityisyyttä. Ensimmäisen yön jälkeen nilkkoja ja ranteita kutitti ja olin kauhun vallassa koska sängyssäni oli kirppuja ja ehkä myös luteita. Orpheus varmaankin tuo niitä sisään parvekkeelta missä se kyttää kaiteella kujertavia puluja. Koitin ratkaista millä verukkeella pääsisin asunnosta nopeasti eroon. Lopulta päädyin nukkumaan kolmannen yön emännän vuoteessa Orpheuksen kanssa, sillä emäntä oli myrkyttänyt kaupungilla ollessani huoneeni ludemyrkyllä ja nukkui mun vuoteessa koska mun limakalvot reagoivat myrkkyyn enkä pystynyt hengittämään huoneessa. Aamulla ilmoitin että etsin toisen majoituksen. Löysin uuden paikan, muutin taksilla Nea Smyrnin lähiöön Kolokotroni 2:n kattohuoneistoon, pesin kaikki vaatteeni ja tavarani, pakastin laukut ja levitin ison matkalaukun ulos kuumaan auringonpaisteeseen. Olin siellä kuin karanteenissa seuraavat kolme vuorokautta ja jännitin löydänkö ajoissa uuden majoituksen. Hukkasin myös matkakorttini. 

Eilen matkustin aamupäivällä Exarchiaan Stournari 39:ään. Pieni nainen otti mut ystävällisesti vastaan ja ohjasi valoa tulvivaan puhtaaseen ison huoneeseen, missä oli hyvä työpöytä ja leveä sänky eikä mitään ylimääräistä tavaraa ja vaikka kylpyhuoneen katto hilseilee ja siinä on ruskeita täpliä ja huoneilma on ummehtunutta ja keittiössä on torakoita, ne ovat kuitenkin vain pieniä, ja helpotuin niin että musta tuli hyvin unelias. Makailin ja nukuin myöhäiseen iltapäivään saakka, vaikka asunnon yläpuolella porattiin yhdestä puoli kolmeen. Sitten lähdin ulos ja löysin alakerrasta taidetarvikeliikkeen, josta sain ostettua piirustusvihon ja mustetta. Kävin ostamassa aamupalaa ja ruokatarvikkeita huomiseksi ja päädyin sen jälkeen vielä viimeisiksi tunneiksi arkeologiseen museoon. Löysin museon sisäpihalta lisää veistoksia joissa oli poika tai tyttö koiran kanssa, ja usein veistoksissa ihmisellä on kyyhky tai muu lintu kädessä ja koira kurkottaa sitä. 

Kyriaki vaatii multa puolia Kolokotroni 2:n uuden sälekaihtimen hankintakustannuksista, 30 €. Hän päätteli että mä olen rikkonut sälekaihtimen, kun kerroin sen rojahtaneen alas kun yritin avata kaihdinta. Sanoin etten rikkonut sitä. Hän sanoi ottavansa yhteyttä Airbnb:hen. Epäilen että kaihdin on ollut rikki jo pitkään. Kaihtimen tipahtaessa sen takaa paljastui savupiipun seinä, eikä ikkunasta ollut näkymää ulos. En aio maksaa mitään. 

Uudessa asuinhuoneessa on parveke, josta aukeaa avara maisema, todennäköisesti yksi harvoista Ateenan kantakaupungin esteettömistä näkymistä. Alla kulkee Stournari ja kadun toisella puolella on iso Kansallisen Teknillisen yliopiston päärakennus. Sitä ympäröivän puutarhan kasvillisuus on villiintynyt ja ympäristössä asuvat ihmiset juoksuttavat siellä koiriaan. Arkeologinen museo on yliopiston takana. Täällä elämänrytmi muodostuu lämpötilan mukaisesti. Keskipäivästä iltapäivään on auringossa polttavan kuuma. Eräs nainen katsoi että olkapääni ovat palaneet ja neuvoi että mun tulisi välttää auringossa olemista iltapäivällä. Paikalliset hakeutuvat silloin ilmastoinnin äärelle. Aurinko laskee puoli yhdeksältä ja kuumuus hellittää heti auringon mentyä. Tällainen eteläinen työrytmi on minusta vaikea, koska olen tottunut siihen että käytän aamupäivät istuen, kirjoittaen, lukien ja koneella, ja iltapäivä on toiminnallisempaa aikaa, jolloin olen levoton ja haluan liikkua. Paikoillaan olo iltapäivisin on kyllä sujunut, mutta aamuisin en malta millään lähteä ajoissa ulos. Auringon laskettua tekemäni kävelyretketkin ovat olleet mukavia, mutta siihen aikaan ei huvita enää työskennellä.

Taivas oli tänään korkea, siinä oli monta kerrosta ja se makasi yllä kuin kupolikatto. Olen niin iso ja pieni. Usein pikkumainen mutta voimakasvartaloinen. Eilen illalla mietin että ehkä pariskunta haluaa tappaa, paloittelevat minut ja kadottavat jälkeni. Toisaalta sellaista elämä on. Jos sellaista käy niin sitten vaan pitää ottaa vastaan että nyt kuollaan. Kunhan ei kuitenkaan tarvitsisi kitua. Viestittelin äsken Eevan kanssa. Kerroin että lapsena mun nukkumaanmenoaika oli kymmeneltä, enkä silloinkaan mennyt koskaan suosiolla vaan piileskelin isän kyljessä vanhempien sängyssä. Olin todella sitkeä, muistan miten äiti menetti aina hermonsa mun kanssa. Isä ei tehnyt mitään muuta kuin luki Koneviestiä. Minä selasin hevoskirjoja ja näyttelin isälle eri rotuisia hevosia esittäen piilotettuja toiveita hevosen hankkimisesta. Mutta olin allerginen hevosille. Äiti oli ihan liian pehmeä mun kanssa. Antoi aina omat makeisensa mulle niin että mua jo nolotti se jossain vaiheessa. Mut tietysti otin kun sain. Eikä mun tarvinnut tehdä mitään. Muistan kerran kun olin kuusi- tai kahdeksan-vuotias ja äiti tuli hakemaan mut Toyota Carinalla kaupungista ja mentiin hautausmaalle kastelemaan kukkia. Räkättirastas kakkasi mun selkään koska löysin niiden pesän. Selässä oli kauhea keltaruskea limainen läntti ja äiti käski odottaa autossa sillä välin kun se kävi ostamassa mulle Superista uuden paidan että voitiin mennä yhdessä kauppaan. Tykkäsin olla äitin mukana ruokaostoksilla. Mun tyttö saisi tulla kakkapaidassa kauppaan ja kotimatkan käskisin olemaan ilman paitaa ettei se sotkisi auton penkkejä. Sain persikan värisen kukkapainatuksella koristellun T-paidan. 

En tiedä. Ehkä äiti vaan halusi luoda muistoja. Niin kuin kerran Heidi oli meillä yökylässä ja juuri avattu leikkelepaketti tipahti lattialle koiranpennun nenän eteen ja äiti antoi pennun syödä sen. Ei siellä landella mitään tapahdu elämyksiä ne pitää itse rakentaa. 

Joskus laitoin kissan pihagrilliin, koska halusin että se näyttäisi miten paljon se tarvitsee mua. Se huusi apua maukuen ja mouruten ja vaikutti olevan paniikissa. Sitten kun päästin sen pois, se tarrasi muhun kaikilla raajoillansa ja painautui mun ruumiiseen kiinni kuin vauva.